Eilen tein itselleni todella suuren asian ja jaoin tämän blogin facebook-sivuilleni.
Ensinnäkin se on todella iso asia siksi, etten ole aikaisemmin juuri mainostanut kirjoittavani blogia sairaudestani eikä kaikki välttämättä ole edes tietoisia sairaudestani.
Kuitenkin, vaikka tämä blogi on julkinen, harva on sitä eksynyt lukemaan ja olen lähinnä kirjoittanut itselleni, varalle myöhempää varten.
Haluan tuoda esille asian, joka minua vaivaa ja toivon, että joskus joku saa siitä ehkä apua ja toivoa tulevaisuuteen.
Toivon, että joku joka ehkä tuntee samoja tuntemuksia, sairastaa samaa sairautta tai muuten vain kokee sairauden takia elämän hankalaksi, saa voimaa minun kirjoituksistani.
Mutta yksi asia jota en halua, on se, että tämän takia minut leimataan huonoksi äidiksi tai kyseenalaistetaan opiskeluni hoitajanhommiin. Olen saanut lääkäriltä luvan opiskella tuohon ammattiin ja kaikki kuitenkin menee oman oloni mukaisesti.
En aio nostaa itseäni millekkään jalustalle, en jaa tätä sen takia, että haluaisin muiden huomioivan minua yhtään enempää. Teen kaikki samat asiat kuin kaikki muutkin, minulle tuo vain omat haasteensa tämä TOS.
En ole sen parempi tai huonompi äiti, yritän vain olla paras äiti omalle lapselleni.
Kuten myös Facebookissa mainitsin, jos joku haluaa keskustella asiasta, kysyä tai ehdottaa jotain niin ottakaa yhteyttä yksityisviestillä mieluiten.
Ja ymmärtäkää, että vaikka olen valmis jakamaan tämän kaikkien kanssa, myös minulla on päiviä jolloin en pysty toimimaan tai en jaksa kirjoitella sen pidempiä puheita, se kuuluu tähän.
Heräsin yöllä taas kun poika pyyti juotavaa, yritin nousta ja ottaa vesipulloa käteen, mutta samalla hetkellä koko käsi muuttui kuumaksi ja pisteleväksi. Sitä kesti oman aikansa ja nukuin loppuyön todella huonosti, koska käsi oli todella kipeä puutumisen jäljiltä.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, mutten oikeasti edes muista milloin viimeiksi olisin yöllä herännyt ja tuntenut kun koko kädestä häviää tunto ja siihen pistelee. Yleensä aina se on ollut jo tunnoton kun olen herännyt.
Mainitsen jo nyt tässä, että lähden taas 8.11 Joensuuhun, se on sitten viimeinen kuntoutusjakso.
Siellä sitten tehdään viimeiset mittaukset ja tutkimukset.
Tavallaan on todella tyhjä olo, koska haluaisin vielä sitä tukea ympärilleni, jotta olisi joku jolle kertoa kun tapahtuu edistystä tai tulee takapakkia, onneksi olen tekemisissä eritoten yhden ryhmäläisen kanssa :).
Nyt loppuu mummolassa kyläily ja me lähdemme kotia kohti poikasen kanssa, päivitän kyllä kun kerkiän taas, hieman haastetta tuo se, ettei meillä kotona vielä ole omaa konetta.
Ensinnäkin se on todella iso asia siksi, etten ole aikaisemmin juuri mainostanut kirjoittavani blogia sairaudestani eikä kaikki välttämättä ole edes tietoisia sairaudestani.
Kuitenkin, vaikka tämä blogi on julkinen, harva on sitä eksynyt lukemaan ja olen lähinnä kirjoittanut itselleni, varalle myöhempää varten.
Haluan tuoda esille asian, joka minua vaivaa ja toivon, että joskus joku saa siitä ehkä apua ja toivoa tulevaisuuteen.
Toivon, että joku joka ehkä tuntee samoja tuntemuksia, sairastaa samaa sairautta tai muuten vain kokee sairauden takia elämän hankalaksi, saa voimaa minun kirjoituksistani.
Mutta yksi asia jota en halua, on se, että tämän takia minut leimataan huonoksi äidiksi tai kyseenalaistetaan opiskeluni hoitajanhommiin. Olen saanut lääkäriltä luvan opiskella tuohon ammattiin ja kaikki kuitenkin menee oman oloni mukaisesti.
En aio nostaa itseäni millekkään jalustalle, en jaa tätä sen takia, että haluaisin muiden huomioivan minua yhtään enempää. Teen kaikki samat asiat kuin kaikki muutkin, minulle tuo vain omat haasteensa tämä TOS.
En ole sen parempi tai huonompi äiti, yritän vain olla paras äiti omalle lapselleni.
Kuten myös Facebookissa mainitsin, jos joku haluaa keskustella asiasta, kysyä tai ehdottaa jotain niin ottakaa yhteyttä yksityisviestillä mieluiten.
Ja ymmärtäkää, että vaikka olen valmis jakamaan tämän kaikkien kanssa, myös minulla on päiviä jolloin en pysty toimimaan tai en jaksa kirjoitella sen pidempiä puheita, se kuuluu tähän.
Heräsin yöllä taas kun poika pyyti juotavaa, yritin nousta ja ottaa vesipulloa käteen, mutta samalla hetkellä koko käsi muuttui kuumaksi ja pisteleväksi. Sitä kesti oman aikansa ja nukuin loppuyön todella huonosti, koska käsi oli todella kipeä puutumisen jäljiltä.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, mutten oikeasti edes muista milloin viimeiksi olisin yöllä herännyt ja tuntenut kun koko kädestä häviää tunto ja siihen pistelee. Yleensä aina se on ollut jo tunnoton kun olen herännyt.
 | |||
| kuva lainattu netistä |
Mainitsen jo nyt tässä, että lähden taas 8.11 Joensuuhun, se on sitten viimeinen kuntoutusjakso.
Siellä sitten tehdään viimeiset mittaukset ja tutkimukset.
Tavallaan on todella tyhjä olo, koska haluaisin vielä sitä tukea ympärilleni, jotta olisi joku jolle kertoa kun tapahtuu edistystä tai tulee takapakkia, onneksi olen tekemisissä eritoten yhden ryhmäläisen kanssa :).
Nyt loppuu mummolassa kyläily ja me lähdemme kotia kohti poikasen kanssa, päivitän kyllä kun kerkiän taas, hieman haastetta tuo se, ettei meillä kotona vielä ole omaa konetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti