Päivitys

Hellou kaikki!

Täällä sitä taas kirjotellaan.
Eilen aivan täysin syyttä mieleeni pulpahti ajatus "Blogi" ja muistin nämä kaksi perkelettä, joihin vuodatin tunteitani vuosia sitten. Jostain syystä olin aivan täysin unohtanut nämä enkä ajatustakaan ole koko asialle vuosien aikana uhrannut. Ja eilen sain kipinän kirjoittaa.
Joten taas mennään!

Toisen blogin puolelle kirjoitin jo J:n matkasta 8vuotiaaksi ja mitä vuosien aikana on tapahtunut. Ja sama mitä ilmeisemmin pitäisi tänne tehdä.

No, käsi edelleen mukana kulkee, se ei juurikaan ole viime aikoina vaivannut, mutta vastaan on tullut muuta.
Muutama vuosi sitten töissä selkäni hajosi ja se vihdoin kuvattiin, kuvissa paljastui pientä kulumaa ja lääkäri nauraen totesi, että "ethän sinä nuori enää ole". No enhän minä niin ole.
Polvestakin löytyi polvilumpion ruston haurastumista ja siihen nivelrikkolääkkeet määrättiin.

Kirjoitan näistä vielä tarkemmin tuossa viikonlopun aikana, nyt joudun tietokoneelta lähtemään, koska koulu alkaa ja J vieressä pyrkii jo opiskelemaan.

Ihanaa kevättä kaikille ja nauttikaa auringosta!

-R-

Sairaan hyvä hoitsu

Niin vaan sekin päivä tuli, että pistän koulun ovet kiinni omalta osaltani ja katson eteenpäin uusiin suuntiin.
Valmistuin siis lähihoitajaksi mielenterveys-ja päihdetyöhön erikoistuneena.

Käsi ei vaivaa enää juurikaan tai sitten se on niin pientä, ettei se huomaa enää.
Sen takia olenkin miettinyt tämän suhteen lopettamista ja jätän blogin nyt hetkeksi kokonaan pois ja todennäköisesti jossain vaiheessa poistan kokonaan nämä täältä. 7

Meitä voi seurata kuitenkin muualla kuten :
instagrammissa : Rriksma
Snapchatissa:  Rrrrriksu

Hetken Huojennus

Haluan uskoa, että vielä huomisen jälkeenkin on elämää, onnea ja turvallisuutta elämässä, jossa joka päivä joku pettyy, loukkaantuu, särkee sydämensä, kuolee tai unohtuu.
Haluan toivoa, että jokainen ihminen pitää huolen lähimmäisistään, rakastaa, halaa ja antaa toivoa ja voimaa seuraavaan päivään.

Olen itse huomannut muutoksen itsessäni.
Nykyään on helpompi antaa anteeksi ja päästää irti, kun jäädä roikkumaan ja kitumaan asioihin, jotka lopulta vain tuhoavat sisuksen.
Vähästäkin voi rakentaa onnen ja oikeasti ei tarvita paljoa, että ihmisen sydän ja mieli täyttyy hyvästä.

On ihmisiä, jotka eivät vain ymmärrä sitä ja vertailevat kokoajan itseään toisiin.
Entä sitten, jos jollakin on enemmän rahaa, ystäviä, hienommat autot ja kodit?
Se kaikki on materiaalia ja mielummin muutama hyvä ystävä kuin joukoittain sellaisia, joista et oikeasti tiedä mitään oikeaa ja todellista, vain pinnan.
Kuinka moni meistä haluaa ystäviä, jotka eivät todellisuudessa ole kiinnostuineita siitä miten lapsesi kasvavat, miten koulussa/töissä menee tai mitä laitat vanhemmillesi ruoaksi kun he tulevat viikonlopuksi perheesi luokse?

Tietysti, raha ratkaisee paljon, mutta tuoko se onnellisuutta?
Meillä on katto pään päällä, ruokaa ja puhtaat vaatteet, jopa pesukone jolla pestä vaatteita.
Se riittää.
Minulla on kavereita, jotka saavat soittaa ja toisinaan jopa soittavatkin keskellä yötä. Oli huolia, murheita tai vaikka vain yöpaikkaa vailla baarista tullessa.
Meillä on aina puhelin päällä ja ovet auki jos joku apua vailla. 

Oikea onnellisuus on hyviä tekoja, puhdasta rakkautta ja toisten auttamista.

Jokaisen meidän hauta tulee kuitenkin olemaan loppujen lopuksi samankokoisia.

Vuoristorataa

"ootsä koskaan pelänny niin paljon et sun sydän nousee kurkkuun?
istunu teekupeis ku ne pyörii ympäri, ympäri, ympäri, ympäri.
Onksua koskaan heikottanu niin et sun mahanpohjas tuntuu? (tuntuu)
Ootsä miettiny et itkisitsä vai nauraisit, nauraisit, nauraisit, nauraisit?."
Evelina-vuoristorataa

Olen todellakin pelännyt, pelkään joka hetki. Joka aamu, kun nousen ylös tiedosta, että taas se sama kauhunäytelmä alkaa ja joudun vaan seuraamaan vierestä voimatta tehdä asialle yhtään mitään.
Joka ilta kun pistän silmät kiinni, se sama ahdistus valtaa mielen ja puristaa rinnasta. Se pelko tulee sisältä, se ei ole ulkopuolisten nähtävissä tai koskettavissa.
Joka ikinen päivä.
Joka ikinen ilta.

Kun tuntuu, että hengitys muuttuu pinnalliseksi ja taju lähtee, kun tajuat, että se sama puristus alkaa, etkä vieläkään voi tehdä asialle mitään.
Joka ikinen ilta, kun poika laittaa silmät kiinni ja menee untenmaille, sinne missä ei ole pelkoa, vihaa, katkeruutta, kateellisuutta, laitan kuulokkeet korviin ja musiikin täysille huutamaan.
Se on pakoreitti ja se sumuttaa aivot niin hyvin, että meet hymyillen nukkumaan ja heräät tyytyväisenä aamuun.

Olen paljon enemmänkin kuin tämä sairaus, sen runnoma ruumis ja ärsyyntynyt naama.
Olen äiti, ihminen ja toisista huolehtiva.
Olen ärsyttävä, tunnoton, kipuileva, mutta samalla helposti lähestyttävä, ihana ja rakastava niille, jotka sen ansaitsee.

Olen sairastanut nyt 5v verisuoni-TOS:ia ja tottakai, se tulee korvista ulos, se täyttää suun ja saa hermot kireälle 5sekunnissa, mutta se on myös antanut paljon. Se saa minut näkemään asioita uudessa valossa, se saa minut kasvamaan päivä päivältä vahvemmaksi, samalla kun taistelen sitä vastaan.

Silti, haluan olla pojalleni paras äiti, johon luottaa ja joka auttaa aina.
Äiti jonka luokse voi aina tulla.
Joka on paikalla.
Joka rakastaa,ymmärtää, välittää.
Ja mikään, ikinä, ei tule muuttamaan sitä, että minun ja lapseni väliin ei tule kukaan, ei edes tämä sairaus, joka sitä kyllä on yrittänyt.
Olen oppinut ymmärtämään, milloin sitä apua pitää hakea ja pyytää, milloin hermot saa kireälle uhmaikäinen 4v ja milloin taas salakavala 5v TOS.
Sydämeni ja mieleeni ei mahdu kuin toinen näistä ja sen valinnan olen tehnyt jo aikoja sitten.
Joten tästä lähtien painetaan TOS alas ja haudataan se lumihankeen, samalla kun 4v juoksee kohti kevättä huutaen innosta.
On aika palata kotiin.

Joensuu 9.11-13.11.2015

Joensuun reissu meni hyvin, siitäkin huolimatta, että tämä tauti "alkaa" leviämään myös vasempaan käteen.
En tiedä alkaako se vasta nyt leviämään vai onko se ollut jo pidempään ja alkaa vasta nyt vaivaamaan, mutta lääkäri määräsi hermokipulääkettä ja jos ne ei auta, niin sitten mennään taas jälleen magneettikuvauksiin. Voi helvetti.

Uusia juttuja saatu mukaan niin fysioterapeuteilta kuin lääkäriltä ja en voi tarpeeksi edes heitä kiittää. Aikaa on käytetty ja tullaan käyttämään, kun vain oppisi siihen, että muistaa sen eikä aina kiiruhtaisi, koska tässätapauksessa se ei hyödytä yhtään mitään tai ketään. Se vain pahentaisi asian laitaa.

Joka tapauksessa, meidän Tules-ryhmälle iso kiitos, kaikki olivat aivan ihania ja loistava tuki mentäessä ja varmasti tullaan jatkossa pitämään todella paljon yhteyttä toisimme. :)

Vanhaa materiaalia

2008 Tallinna

 

2009 Mökillä

2009 Mökillä

 

2009 Menossa laivalle

 

2010 Tusku

2011 Jurassic Rock & Sutkin isä

2011 Raskausaika

2011 Juuka

 

2012 Sutkin & Ainon kanssa retkellä

2013 Mami

Julkinen selvitys

Eilen tein itselleni todella suuren asian ja jaoin tämän blogin facebook-sivuilleni.
Ensinnäkin se on todella iso asia siksi, etten ole aikaisemmin juuri mainostanut kirjoittavani blogia sairaudestani eikä kaikki välttämättä ole edes tietoisia sairaudestani.

Kuitenkin, vaikka tämä blogi on julkinen, harva on sitä eksynyt lukemaan ja olen lähinnä kirjoittanut itselleni, varalle myöhempää varten.
Haluan tuoda esille asian, joka minua vaivaa ja toivon, että joskus joku saa siitä ehkä apua ja toivoa tulevaisuuteen.
Toivon, että joku joka ehkä tuntee samoja tuntemuksia, sairastaa samaa sairautta tai muuten vain kokee sairauden takia elämän hankalaksi, saa voimaa minun kirjoituksistani.
Mutta yksi asia jota en halua, on se, että tämän takia minut leimataan huonoksi äidiksi tai kyseenalaistetaan opiskeluni hoitajanhommiin. Olen saanut lääkäriltä luvan opiskella tuohon ammattiin ja kaikki kuitenkin menee oman oloni mukaisesti.
En aio nostaa itseäni millekkään jalustalle, en jaa tätä sen takia, että haluaisin muiden huomioivan minua yhtään enempää. Teen kaikki samat asiat kuin kaikki muutkin, minulle tuo vain omat haasteensa tämä TOS.
En ole sen parempi tai huonompi äiti, yritän vain olla paras äiti omalle lapselleni.
Kuten myös Facebookissa mainitsin, jos joku haluaa keskustella asiasta, kysyä tai ehdottaa jotain niin ottakaa yhteyttä yksityisviestillä mieluiten.

Ja ymmärtäkää, että vaikka olen valmis jakamaan tämän kaikkien kanssa, myös minulla on päiviä jolloin en pysty toimimaan tai en jaksa kirjoitella sen pidempiä puheita, se kuuluu tähän. 

Heräsin yöllä taas kun poika pyyti juotavaa, yritin nousta ja ottaa vesipulloa käteen, mutta samalla hetkellä koko käsi muuttui kuumaksi ja pisteleväksi. Sitä kesti oman aikansa ja nukuin loppuyön todella huonosti, koska käsi oli todella kipeä puutumisen jäljiltä.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, mutten oikeasti edes muista milloin viimeiksi olisin yöllä herännyt ja tuntenut kun koko kädestä häviää tunto ja siihen pistelee. Yleensä aina se on ollut jo tunnoton kun olen herännyt.

kuva lainattu netistä

Mainitsen jo nyt tässä, että lähden taas 8.11 Joensuuhun, se on sitten viimeinen kuntoutusjakso.
Siellä sitten tehdään viimeiset mittaukset ja tutkimukset.
Tavallaan on todella tyhjä olo, koska haluaisin vielä sitä tukea ympärilleni, jotta olisi joku jolle kertoa kun tapahtuu edistystä tai tulee takapakkia, onneksi olen tekemisissä eritoten yhden ryhmäläisen kanssa :).

Nyt loppuu mummolassa kyläily ja me lähdemme kotia kohti poikasen kanssa, päivitän kyllä kun kerkiän taas, hieman haastetta tuo se, ettei meillä kotona vielä ole omaa konetta.